4.1.2018 Pennut 5 viikkoa

 

Pennut ovat täyttäneet viisi viikkoa. Tänään oli  sateeton päivä, joten kävimme uudelleen tutustumassa ulkoilmaan. Edellisellä kerralla pennut olivat korissa haistelemassa maailmanmenoa, mutta tällä kerralla laskin ne maahan. Ensi-ihmettelyn jälkeen koko porukka porhalteli pitkin pihaa. Pissat ja parit kakatkin tulivat hienosti ulos. Pitkään ei ulkoilu kuitenkaan kestänyt, sillä keli oli tottumattomille kuitenkin aika kylmä.

 

Sorkka, siipi ja veripullon verinen korkki ovat tulleet kohta jo tutuiksi. Yllättävän samanoloisia pentuset ovat kiinnostuksenkohteidensa kanssa, ainakin toistaiseksi. Eiköhän seuraavan parin viikon aikana ala löytymään porukasta erojakin.