Lunni

Lunni on uusin tulokkaamme. Odotin saavani Allin pennuista useamman nartun, joista yksi jäisi itselle ja vähintään yksi muuttaisi sijoituskotiin. Seitsemän pennun pentueeseen syntyi kuitenkin vain yksi tyttö. Tämä tyttönen sai nimekseen Lunni ja jäi asustamaan omaan laumaani.
Lunnin nimi tulee tietysti veikeästä merilinnusta, lunnista. Jo vuosia haaveenani on ollut päästä näkemään lunneja. Nyt päätin, että kunhan Lunni vähän kasvaa, teemme yhdessä linturetken Pohjois-Norjaan kaimojen tapaamisen toivossa.
Lunni on iloinen nuori neito. Aika näyttää, minkälainen persoona Lunnista kasvaa. Metsässä käymme lähes joka päivä, ja siellä Lunni on elementissään. Uiminen on mieluisaa.
Lunni on aloittanut näyttelyuransa junioriluokissa mukavin tuloksin. Taipumuskokeen Lunni suoritti ongelmitta 11 kuukauden iässä. Jäljestämistä treenaamme, ja jos Lunnin motivaatio touhuun säilyy, testaamme taitomme todennäköisesti myös MEJÄ-kokeissa.