Ruusa oli ensimmäinen oma koirani. Ruusa tuli meille Breeze-kennelistä viisivuotiaana vuonna 1990 parin viikon koeajalle, jonka aikana oli tarkoitus selvittää äitini allergiaoireiden voimakkuus koiran läsnäollessa. Koeaika sujui hyvin, niin allergialääkkeitä napsivan äitini kuin Ruusankin osalta, joten Ruusa sai luvan jäädä taloon. Ja minä olin onnellinen!

Ruusa oli rauhallinen ja sievä pieni blue roan rouva. Se sopeutui uuteen perheeseensä hyvin ja oppi nopeasti kaupunkielämän saloihin. Ruusa oli erityisen tyytyväinen Tiian muuttaessa luoksemme vuoden kuluttua, olihan se tottunut elämään koiralaumassa. Ennen Tiian tuloa Ruusalla oli sentään jokapäiväisenä ulkoilukaverina hoitokoirani, sekarotuinen Taru, joka ei kuitenkaan asunut meillä.

Ruusan kanssa harrasteltiin ulkoilua ja hevostelua. Ruusa oli mukana tallilla, jonne matkustimme bussilla. Ruusa ei pelännyt hevosia, vaan harrasti myös ratsastamista. Pääasiassa se juoksi hevosen mukana maassa, mutta isolla hevosella ja nopeilla askellajeilla liikuttaessa se jäi helposti vauhdissa jälkeen. Niinpä nostin sen aina satulaan pitkien ravi- tai laukkataipaleiden ajaksi. Ruusa nousi takajaloilleen kurotellen kohti jalustinta, jolloin sain sen kumartumalla napattua kyytiin ilman, että minun tarvitsi nousta alas hevosen selästä. Ruusa istui satulan edessä hevosen sään päällä, kunnes vauhti taas hiljeni, jolloin nostin sen takaisin maahan.

Näyttelyissä Ruusa oli käynyt muutamaan otteeseen ennen minulle tuloaan, tuloksena sileät ykköset. Näyttelyuran jatkaminen ja taippareihin osallistuminen olivat mielessäni, mutta jäivät toteutumatta yhteisen taipaleemme jäädessä lyhyeksi.

Ruusa kuoli tapaturmaisesti 6,5-vuotiaana tutussa pihassa sattuneen huono-onnisen tapahtuman seurauksena.