8.9.2021 Kaldoaivi



Lomat on nyt lusittu ja arkinen aherrus alkanut. Kolmen viikon kesälomasta vietimme ensimmäisen Väärän kämpällä luonnon helmassa. Koirat nauttivat uimisesta ja ulkoilusta. Jäljestettiinpä yhdet treenitkin. Otin pitkästä aikaa kunnollisia valokuvia koirista. Jukkiksesta sainkin muutaman kelvollisen, joten lisäsin niitä sen omalle sivulle. Clintin galleriaan on tulossa lisäystä myös, ainakin vaelluskuvien muodossa. Yllä olevassa kuvassa pojat, Jukkis etunenässä, tarkkailevat jotakin terhakkaina laiturilla.




Tänä vuonna oli vuorossa kauan odotettu vaellusreissu tunturissa. Kohteena oli Kaldoaivin erämaa. Clint oli ainokaisena koirana mukana ja selviytyi urakasta erinomaisesti. Reppujen kantaminen ei tuottanut ongelmaa, vaikka painoa niissä oli alkumatkasta muutama kilo. Tassut kestivät hyvin, sillä sää oli kostea ja maasto pääosin pehmeää. Yöt olivat lämpimiä, ehkä 5-6 asteisia, joten teltassa oli mukava nukkua. Ruoka maistui, ja energiaa ja iloista mieltä riitti koko kymmenelle päivälle, jotka maastossa vietimme. Yläkuvassa Clint poseeraa hienon vesiputouksen äärellä. Ja alakuvassa tuossa vaiheessa jo keventyneiden reppujensa kanssa.



Meidän lomaillessamme sukulaispojat kunnostautuivat MEJÄ-rintamalla. Vanhoista konkareista Eci (D. Earthquake) sai Haminasta ykköstuloksen 40 pisteellä. Kekellä (D. Forest Ranger) oli Haminassa pieniä vaikeuksia, tuloksena kolmonen 29 pisteellä. Heti seuraavassa kokeessa Elimäellä Keke kuitenkin korjasi vahingon ja saavutti 43 pistettä. Nuorista pojista Miko (D. Goldcrest) on jäljestänyt koko kesän ahkerasti. Elokuun alun kokeista Miko kuittasi 47p. (Heinola) ja 32p. (Orimattila). Syyskuun alun piirimestaruuskokeessa Miko onnistui upeasti, kuten viime vuonnakin, jäljestäen kilpailun neljänneksi 46 pisteellä. Onnittelut hienosta suorituksesta kovassa seurassa!

Tänään on Keken, Leevin, Halin ja Sirrin 8-vuotissyntymäpäivä. Onnea koko porukalle! Ehkäpä saamme tässä syksyn aikana uuden syntymäpäivän juhlittavaksi, sillä Nasu (D. Golden Cone) aloitti juoksun etuajassa ja on jo käynyt sulhasen luona treffeillä. Jos kaikki menee hyvin, laitan aiheesta lisää tietoa sekä pentusivulle että tänne päiväkirjaan, kun ultraäänitutkimus on tehty. 🙂